Yrityksen takana
Moi! Minä olen Tytti, olen kolmen lapsen äiti, käsitöihin ja ekoiluun hullaantunut verkkokauppias. Olen myös Kodin kestot ry:n hallituksen jäsen.
Kestotuotteet, luonnonkosmetiikka ja ekoilu ovat lähellä sydäntäni, sillä haluan omalta osaltani keventää sitä kemikaali- ja roskamäärää, jonka me jätämme jälkeemme. Tämän ajatuksen pohjalta lähdin ensimmäisiin myyjäisiin vuonna 2019 myymään valmistamiani kestotuotteita. Myin tuotteita ensin Instagramin kautta, mutta koin sen alustana hankalaksi ja halusin tehdä liiketoiminnasta isompaa ja ammattimaisempaa. Joulukuussa 2019 perustin toiminimen ja heti tammikuussa avasin verkkokaupan käsitöilleni.
Aluksi toimin nimellä Onnenhetkiä Handmade, joka oli nimimerkkinä myös Instagramissa. Tällöin päätarkoitukseni oli myydä itse ompelemiani asusteita ja lastenvaatteita, mutta nopeasti suunta muuttuikin, kun löysin upeita tuotteita jälleenmyyntiin. Mukaan tulivat ekopesuaineet, muiden tekemät käsityöt, ekologiset lastentarvikkeet ja sitten myös paljasjalkakengät.
Verkkokauppiaana rakastan viilata kauppaa joskus liiallisuuksiinkin. On ihanaa ja samalla kamalaa, kun kauppa ei tule koskaan valmiiksi. Yrittäjyyden lisäksi uusi korona-aikana alkunsa saanut harrastukseni onkin erilaiset verkkokurssit, joiden avulla kehitän sekä liiketoimintaani, että itseäni yrittäjänä (ja ihmisenä).
Valikoiman kasvaessa sekä minä, että perheeni kyllästyimme kenkävuoriin olohuoneessamme, joten vuokrasin marraskuussa 2021 yhdistetyn työ-, varasto- ja myymälätilan kotikylästämme Rauman Lapista. Myymälä on auki muutamana päivänä viikossa, jolloin pystyn keskittymään työntekoon täysillä.
❤ Tytti