Lapsi ei pidä aurinkolaseja – 6 vinkkiä

Joka vuosi törmään somessa tähän ongelmaan. Vanhemmat kyselevät ”mitä tehdä, kun lapsi ei pidä aurinkolaseja?” Tämä on tosiaan varsin yleinen ongelma ja heti alkuun sanon, että jotkut lapset tosiaan kieltäytyvät aurinkolaseista täysin. Silmien suojaaminen on kuitenkin niin tärkeää, että kannattaa kokeilla ainakin muutamia kikkoja ennen kuin luovutat.

Miksi silmien suojaaminen on tärkeää? Lapsen silmän mykiö on vielä kehittymätön, jonka vuoksi se suodattaa UV-säteilyä aikuisen silmiä huonommin. Pienet lapset eivät myöskään vielä ymmärrä välttää suoraan aurinkoon katsomista. Voimakkaalle UV-säteilylle altistumisesta voi jo lyhyessä ajassa aiheutua silmän sidekalvontulehdus, voimakas häikäisy myös rasittaa silmiä ja voi aiheuttaa päänsärkyä. Pitkäaikainen altistus auringolle taas saattaa aiheuttaa jopa pysyviä muutoksia, esimerkiksi harmaakaihia tai silmänpohjanrappeumaa.

Silmien suojaaminen on erityisen tärkeää hiekkaleikeissä ja veden äärellä.
Silmien suojaaminen on erityisen tärkeää hiekkaleikeissä ja veden äärellä, sillä vesi ja hiekka heijastavat UV-säteilyä. Kuvassa Ki ET LA Woam-aurinkolasit.

Ok, silmät on syytä suojata, mutta lapsi ei vaan pidä aurinkolaseja!

Jos lapsi kieltäytyy käyttämästä aurinkolaseja, on muutamia pieniä kikkoja, joilla hänet voi saada suostuteltua aurinkolasien käyttöön.

  1. Varmista, että aurinkolasit ovat lapselle sopivat. Jos lasit valuvat, puristavat tai tuntuvat muuten epämukavilta, lapsi ei taatusti halua käyttää niitä. Mahdollisuuksien mukaan sovita aurinkolaseja etukäteen, tai netistä ostaessasi vertaa mittoja.
  2. Anna lapsen valita itse. Jo melko pienelle lapselle on tärkeää saada päättää itse pukeutumisestaan. Anna lapsen valita muutamista hyvistä vaihtoehdoista millaiset aurinkolasit hän haluaisi.
  3. Huolehdi, että linssit ovat laadukkaat. Halvat muovilinssit voivat vääristää, jolloin aurinkolasit voivat aiheuttaa lapselle päänsärkyä. Laadukkailla aurinkolaseilla on mukavampi katsella ympäröivää maailmaa.
  4. Hämää lasta. Lähtekää nopeasti tekemään jotain muita, mukavia puuhia, niin aurinkolasit saattavat unohtua.
  5. Näytä mallia! Pukekaa yhdessä aurinkolasit, ehkä lapsesi voisi pukea aurinkolasit sinulle ja sinä hänelle? Katselkaa peilistä ja ihastelkaa upeita lasejanne.
  6. Puhu asiasta lapsen kanssa. Jos lapsi on jo riittävän vanha, voit kokeilla myös suorempaa lähestymistä. Kerro hänelle, että aurinkolaseja on tärkeä pitää ja ne suojaavat silmiä.
Huolehdi, että lapsen aurinkolasit ovat laadukkaat ja hänelle sopivat.
Jos lapsi ei pidä aurinkolaseja päässään, huolehdi, että aurinkolasit ovat hänelle sopivat. Ki ET LA Woam-aurinkolaseja on saatavana kolmessa koossa ja useassa herkullisessa värissä.

Mitä tehdä, jos tästä huolimatta aurinkolasit eivät pysy päässä?

Jos lapsi ei vinkeistä huolimatta vain suostu pitämään aurinkolaseja, älä kanna asiasta suurta huolta. Voit suojata lapsen silmiä hatulla, jossa on riittävän leveä lieri tai lippa. Hyvä lierihattu varjostaa silmiä auringon häikäisyltä sekä suojaa myös päätä ja ihoa auringon UV-säteilyltä.

Kokeile aurinkolasien käyttöä uudelleen muutaman päivän tai viikon päästä ja yllättäen lapsi voikin pitää niitä jo mielellään!

LUE MYÖS: Auringolta suojautuminen – muista nämä!

Jos lapsi ei pidä aurinkolaseja, pue hänelle leveälierinen tai lipallinen hattu, joka varjostaa silmiä.
Pue lapselle leveälierinen tai lipallinen hattu, joka varjostaa silmiä auringolta.

Ensi viikolla kurkataankin kesän suosikkikestotuotteita ja niiden käyttöä. Nähdään! ❤
– Tytti

Samankaltaiset artikkelit

  • Luonnollinen hiustenhoito SADE-sarjalla

    Esittelyssä kotimainen, 100% luonnonkosmetiikkaa oleva Sade-hiustenhoitosarja. Sarjan tuotteilla luonnollinen hiustenhoito on helppoa! Kotimainen hiustenhoitosarja Tutustuin vuodenvaihteessa Sade-hiustenhoitosarjaan ja keväällä 2021 sain tuotteita myyntiin myös Onnenhetkiä-verkkokauppaani. Tuotteet valmistaa Aurassa sijaitseva Tuisa Oy, joka maahantuo ja valmistaa erilaisia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Sade-hiustenhoitosarjan tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa, Ecocert Cosmos-tehtaalla. 100% luonnollista hiustenhoitoa Sade-sarjan tuotteissa…

  • Mitä lapselle päälle pakkasella – huomoi nämä 4 asiaa!

    Vanhempien ikuisuusongelma – mitä pukea lapselle päälle pakkasella? Lapsi pysyy lämpimänä kylmälläkin ilmalla, kunhan hän liikkuu riittävästi ja vaatetus on oikeanlainen. Mutta millainen on oikeanlainen vaatetus ja mitä talvipukeutumisessa tulisi ottaa huomioon? Kotona ulkoillessa on helppo siirtyä sisälle, jos lapselle tulee kylmä. Varhaiskasvatuksessa se ei enää olekkaan aivan yhtä yksinkertaista. Siksi listasin sinulle 4 kohtaa,…

  • Ekologinen äitienpäivälahja – 5 vinkkiä

    Mitä antaa lahjaksi äidille, jolla on jo kaikkea? Toisen kotiin on hankalaa ostaa sopivia koriste-esineitä, iänikuinen kukka voi jo kyllästyttää. Etkä haluaisi viedä turhaa tavaraa täyttämään kaappitilaa? Hanki kestävä, tarpeellinen ja ekologinen äitienpäivälahja. Lue eteenpäin, niin kerron sinulle 5 vinkkiä, joista poimia suosikkilahja. Ekologinen äitienpäivälahja x 5 1. Pyyheturbaani Kietaiseeko äiti saunan jälkeen hiukset pyyheliinan…

  • Kuivaksioppiminen

    Koska kuivaksioppiminen tapahtuu?  Lapsi oppii yleensä kuivaksi 2-4 vuoden ikäisenä. Vaihteluväli on suuri ja vanhemmalle tulee herkästi paineita, jos lapsi on myöhäisempi oppija. Lapselle tulee kuitenkin antaa aikaa oppia rauhassa, sillä pakottamalla asia ei edisty. Kuivaksioppiminen ei tarkoita sitä, etteikö lapselle voisi sattua välillä vahinkoja – joskus leikki vie mennessään eikä vessaan muista lähteä. Yökuivaksi lapsi oppii…

  • Kansainvälinen kuukautispäivä 28.5.

    Kansainvälinen kuukautispäivä, eli Menstrual Hygiene Day eli MHDay. Mikä se on? Kansainvälinen kuukautispäivä on vuosittain toukokuun 28. päivä. Päivällä on symbolinen merkitys, numero 28 viittaa kuukautiskierron keskimääräiseen pituuteen ja numero 5 kuukautisten pituuteen. Kansainvälisen kuukautispäivän tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta kuukautisista ja rikkoa kuukautisten tabua. MHDayn tarkoituksena on myös parantaa tietoisuutta kuukautishygieniasta. Teemapäivänä järjestetään tapahtumia, näyttelyitä,…

  • Auringolta suojautuminen – muista nämä!

    Auringolta suojautuminen on tärkeää kaikille, mutta erityisesti lapsille. Lapsen iho on erittäin herkkä vaaralliselle UV-säteilylle, jonka vuoksi lapset on syytä suojata erityisen huolellisesti. Ja miksi lapsen iho on herkempi UV-säteilylle? Lapsen ihon suojaus on vielä kehittymätön ja  lisäksi lapsen iho on aikuisen ihoa ohuempi ja reagoi UV-säteilyyn siksi herkemmin. Lapset myös oleilevat yleensä aikuisia enemmän…